Keskiaikaiset markkinat Ulvilassa
- tietoa kävijälle
Keskiaikaisten markkinoiden keskus ja kohtaamispaikka on Ulvilan vapaa-aikakeskus, joka sijaitsee Kokemäenjoen upeissa maisemissa. Markkinoiden aikana hansamyyjät kauppaavat monenlaisia käsityötuotteita, keskiaikaista ruokaa ja virvokkeita. Mukavasta tunnelmasta taas vastaavat erilaiset esiintyjät sekä historian elävöittäjät.
Markkinaohjelmaan kuuluu esimerkiksi käsityöläisten työnäytöksiä sekä lapsille ritaripuisto jossa on keskiaikaisia pelejä ja leikkejä lapsille. Mukana menossa ovat myös monet yhteistyökumppanit, kuten Ulvilan kaupunki, seurakunta ja paikalliset yhdistykset. Lisäksi markkinoiden aikana valitaan vuoden Ulvilan Olavi, Nuori Ritari ja Linnanneito.
Ulvilan Keskiaikaiset Hansamarkkinat järjestetään vuosittain elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, ja ohjelma julkaistaan edeltävänä keväänä. Vuonna 2026 keskiaikatunnelmasta nautti yli 10000 kävijää – tule sinäkin mukaan!
Markkinoiden ohjelma 2026
Keskiaikaisiin kesäpäiviin mahtuu tänä vuonna sekä tutuksi tulleita ohjelmanumeroita sekä aivan tuoreita uusvanhoja yllätyksiä. Katso tarkemmat ohjelmatiedot ja suunnittele vierailusi.
Tule mukaan luomaan markkinatunnelmaa
Hansamarkkinat tarjoaa oivia tilaisuuksia niin myyjille ja käsityöläisille kuin esiintyjille ja talkoolaisille. Tule mukaan rakentamaan kesän keskiaikaisinta tapahtumaa Ulvilaan!
Ajo-ohje & markkinapaikan kartta
Keskiaikaiset Hansamarkkinat järjestetään Ulvilan vapaa-ajankeskuksessa, osoitteessa Pappilantie 2, 28450 Vanha-Ulvila.
Markkina-alueen lähistöllä on runsaasti maksutonta parkkitilaa (mm. Ulvilan lukion ja Vanhankylän koulujen piha-alue sekä palo-aseman parkkipaikka, joten markkinavieraaksi kannattaa saapua kauempaakin.
Lähi-alueilta kannattaa tulla pyörällä tai kävellen markkinoille.



Markkinoiden myyjät & käsityöläiset
Tutustu ennakkoon markkinoilla tuotteitaan tarjoaviin myyjiin ja käsityöläisiin. Päivitämme myyjälistaa aina, kun uusia kauppiaita ja tekijöitä ilmoittautuu mukaan!
Alla olevaa markkinamyyjä listaa päivitetään sitä mukaan, kun uusia kriteerit täyttäviä myyjiä on hyväksytty Hansamarkkinoiden myyjiksi.
Markkinapaikkojen varauksista vastaa Mikko Vänni
Olkaa yhteydessä ja varatkaa ajoissa hyvät myyntipaikat puh: 040 5336766 tai s-posti: mikko.vanni@gmail.com
| Yritys / myyjä | Myyntipaikan nro | Tuotteet | Kotisivu | Puhelin |
|---|---|---|---|---|
| 1 | ||||
| 2 | ||||
| Tmi Marianne Uusitalo | 3 | Poronnahkatuotteet koruista reppuihin | wwwstudiomarianneuusitalo.fo | |
| Amna | 4 | Persoonallisia ja uniikkeja käsintehtyjä luontokoruja | amnadesign@outlook.com | |
| Perunalintu | 5 | Keramiikkaa | ||
| 6 | ||||
| Keramiikkapaja Tuula Lepistö | 7 | Keramiikkaa | ||
| Kiploks | 8 | Valkosipulituotteet | ||
| 9 | ||||
| Silvija Jurevičienė | 10 | Keramiikkaa ja koruja | ||
| 11 | ||||
| 12 | ||||
| 13 | ||||
| kirjailija Tatu Mäenpää | 14 | Esikoisromaani Kotisoihtu | ||
| Hupilapset | 15 | Leikkisät ja laadukkaat lastenvaatteet Ulvilasta | ||
| Mirva Järvinen | 16 | Forever Aloe Vera tuotteet | ||
| Gopala | 17 | Käsintehty fudge | ||
| Ulvilan Seurakunta | 18 | Seurakunnan toiminnan esittely | ||
| B:L:A Finland | 19 | Keraamiset raastimet, mehiläisvahat | ||
| Esoteeriset Jalokivet ry | 20 | Esoteeriset kivet | ||
| 21 | ||||
| 22 | ||||
| Willihunaja/Tuulensuun Tila | 23 | Lähiruokaa,juurekset,marjat,marmeladit,täysmehut,limonadit,risueläimiä luonnonmateriaaleista-omia käsitöitä | ||
| Sia Ronroom | 24 | Savesta käsinvalmistetut nimimukit | ||
| 25 | ||||
| Siirin korut ja VML valokuvaus | 26 | korut ja valokuvat | ||
| BääBää | 27 | Villa-asusteet, lampaantaljat, puiset keittiövälineet | ||
| HarjaNi | 28 | Erilaiset käsintehdyt harjat luonnonmateriaaleist | ||
| Elämänpuu design | 29 | Käsintehtyjä merkityksellisiä koruja |
| Yritys / myyjä | Myyntipaikan nro | Tuotteet | Kotisivu | Puhelin |
|---|---|---|---|---|
| Kalaholman Kyltti | 30 | Kaiverretut kyltit ja opasteet, leikkuulaudat | ||
| Hiekkakakku | 31 | käsityönä luonnonmateriaaleista valmistetut korut ja keraamiset kiuaskukat | ||
| Heuwerk ja Pikkune Kauppa | 32 | tasolasitaide, Heuwerk-korut, lasihelmikorut, hopeatyöt | ||
| Mehiläisfarmi Elma B | 33 | Mehiläistuotteita, erilaisia hunajia, balsameita, saippuoita, kynttilöitä | ||
| Alpakkatila Villa Kotimäki | 34 | Alpakkatuotteet, alpakat | ||
| Tran Cong | 35 | Kevätrullat | ||
| Harri´s Candy | 36 | Suut makeáksi | ||
| JUM-tapahtumat | 37 | Jäätelöä | ||
| Elisa | 38 | Elisan palvelujen esittely | ||
| pikkuiselle | 39 | Virkatut tuotteet | ||
| sahaseppä | 40 | Puuveistokset | ||
| Seuraa Valkoista Peuraa | 41 | Ennustuksia keskiaikaiseen tyyliin, sekä ennustamiseen ja magiaan liittyviä tuotteita | ||
| Nisunikkarit | 42 | Leipomotuotteet | ||
| Saaremaine | 43 | Savujuustoa, makkaraa | ||
| Muinasmustrid | 44 | Villa- ja pellavavaatteita, koruja | ||
| Arjen Ilot | 45 | Kotimaiset keittiö- ja kattaustuotteet, erilaiset neulojan välineet sekä avainkaulakorut | ||
| Marika Ruusela | 47 | Käsitöitä | ||
| Hunajakeiju | 48 | Hunajat, makuhunajat, mehiläisvahakynttilät | ||
| Tmi Tuuni Turula | 49 | Taidegrafiikkaa | ||
| Ruusutaika | 50 | Laaja valikoima keramiikkaa | ||
| Taitotakomo Ahjon Akka | 51 | Taontaa | ||
| Handy Archery | 52 | Jouset, jalkajouset, nuolet, ritsat pyysta tehdyt miekat, kilvet, keihäät | ||
| House of Simone | 53 | Uniikkeja aidosta nahasta käsinmuotoiltuja koruja ja asusteita | ||
| Leppis | 54 | Leppäkerttuaiheiset tuotteet | ||
| Sininen Kuu | 55 | Kivet, kivituotteet, kivikorut | ||
| Lumokissa | 56 | Energiakivet, noitatarvikkeet, käsintehdyt kynttilät ja arjen pienet rituaalitarvikkeet | ||
| Ideoista Todeksi | 57 | Hapsutunikat, lasihelmikorut, kaislasta punotut tuotteet, kierrätyshuopatuotteet | ||
| Zappi | 58 | Koruja, joissa ikiaikainen suomalainen luonnonviisaus ja mystiikka yhdistyvät nykypäivän muotoiluu | ||
| Seppä Rautakoura | 59 | Taontatyöt |
| Yritys / myyjä | Myyntipaikan nro | Tuotteet | Kotisivu | Puhelin |
|---|---|---|---|---|
| Barbatus Aviator | 60 | Kippoja, koriste-esineitä, turkiksia, villa- ja pellavatuotteita | ||
| Luna di Diana | 61 | Unohtuneet metsän reliikit, huonteisiä, kalloja sekä muita kummajaisia ja luonnon aarteita | ||
| Natural Beautyshop | 62 | Käsintehty kosmetiikka ja saippuat | ||
| Kiuassuolan Lumo Oy | 63 | Kotimaassa valmistetut saunatuotteet | ||
| Noidankorpi | 64 | Käsityötaidekirjoja, rohtokynttilöitä, loitsupullot &tuoksuöljyt sekä "noidantöitä" | ||
| Hand poke -tatuointi | 65 | Hand poke tatuoinnit | ||
| Nikkarinmäen Paja | 66 | Puutyöt | ||
| Kaarnaluu | 67 | Puu-, luu-, metalli- ja tekstiilituotteet | ||
| Nina Pörn | 68 | Perinnerummut, käsintehdyt korut, voimaeläinpiirrokset | ||
| Sakari Lelu | 69 | Lelut | ||
| Hanna Hirvelä | 70 | Keramiikkaa | ||
| Musimetsa talu | 71 | Pellavakäsityöt, mekot, paidat, myssyt | ||
| HennaK | 72 | Korut ja Bona | ||
| 73 | ||||
| 74 | ||||
| 75 | ||||
| 76 | ||||
| 77 | ||||
| 78 | ||||
| 79 | ||||
| 80 | ||||
| 81 | ||||
| 82 | ||||
| 83 | ||||
| 84 | ||||
| 85 | ||||
| 86 | ||||
| 87 |
| Yritys / myyjä | Myyntipaikan nro | Tuotteet | Kotisivu | Puhelin |
|---|---|---|---|---|
| 88 | ||||
| 89 | ||||
| 90 | ||||
| 91 | ||||
| 92 | ||||
| 93 | ||||
| 94 | ||||
| 95 | ||||
| 96 | ||||
| 97 | ||||
| 98 | ||||
| 99 | ||||
| 100 | ||||
| 101 | ||||
| 102 | ||||
| 103 | ||||
| 104 | ||||
| 105 | ||||
| 106 | ||||
| 107 | ||||
| 108 | ||||
| 109 | ||||
| 110 | ||||
| 111 | ||||
| 112 | ||||
| 113 | ||||
| 114 | ||||
| 115 |
Ulvilan Olavit & Ulvilan Olavin valinta
Lions Club Ulvila vuosittain Hansamarkkinoiden yhteydessä Ulvilan Olavi -arvonimen henkilölle, joka on tehnyt merkittävää työtä Ulvilan tai ulvilalaisten puolesta tai ollut lisäämässä yleistä hyvinvointia. Ulvilan Olavi on valittu vuodesta 2011 alkaen. Seuraava Ulvilan Olavi nimitetään sunnuntaina 3.8.2025.
Ulvilan Olavit kautta aikain
- Teologian tohtori, rovasti Heikki Huhtala (2011)
Kaupunginjohtaja Arto Saarinen (2012) - Kulttuuri- ja liikuntameriiteistään tunnettu Erik Sandberg (2013)
- Äidinkielenopettaja Raija Pipinen (2014)
- Arkkipiispa Kari Mäkinen (2015)
- Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin (2016)
- Kauppias Kalle Viinamäki (2017)
- Kaupunginjohtaja Jukka Moilanen (2018)
- Ulvilan Icehearts -hyväntekeväisyysjärjestö (2019)
- Musiikinopettaja Jukka Korhonen (2021)
- Ministeri Anne Holmlund (2022)
- Yrittäjä Sampo Huhtamäki (2023)
- UTUn hallituksen puheenjohtaja Mikko Siivola (2024)
- Teatteri Ulpu ry - harrastajateatteri Ulvilassa (2025)
- Vuoden 2026 Ulvilan Olavi julkaistaan 2.8.2026 klo 12:00



